Susanna Ruohonen (FM)
Susanna Ruohonen on kasvanut musiikkiperheessä – klassisen musiikin ja kansainvälisen oopperan värikkäässä maailmassa. Hänellä on filosofian maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta. Sivuaineena hän on opiskellut työpsykologiaa Teknillisessä korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) sekä palvelujen markkinointia Svenska handelshögskolanissa. Saksassa hän on ollut vaihto-opiskelijana Goethe-yliopistossa Frankfurt am Mainissa. Hän on syventänyt tietämystään klassisen musiikin repertuaariin mm. keskittyen lauluopintoihin ja näyttämötyöskentelyyn Keski-Euroopassa. Hän on työskennellyt tuottajana, tuotantopäällikkönä, managerina, koordinaattorina mm. Welldonessa (nykyinen Live Nation), Lohjan tenoripäivillä sekä Helsingin juhlaviikoilla. Hän on myös tuottanut konsertteja mm. Berliinin Filharmoniassa ja osallistunut maailman kulttuurifestivaalin tuotantoon Berliinin olympiastadionilla.
Vuodesta 2006 lähtien hän on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta matkustanut säännöllisesti Helsingin, Berliinin ja Turun välillä. Hän on myös toiminut perustajaosakkaana menestyvässä kansainvälisessä IT-yrityksessä sekä sijoitusyhtiön toimitusjohtajana. Vuodesta 2020 lähtien hän on toiminut Platinum Art Oy:n toimitusjohtajana.
Aiemmissa tehtävissään hän on työskennellyt tuottajana ja projektipäällikkönä useiden taiteilijoiden kanssa, mukaan lukien:
Radion sinfoniaorkesteri, The Los Angeles Philharmonic, Helsingin kaupunginorkesteri, The Mariinsky Theatre Orchestra, St. Petersburg Philharmonic Orchestra, European Union Youth Orchestra, The Royal Stockholm Philharmonic Orchestra ...
Wolfgang Sawallisch, Jukka-Pekka Saraste, Esa-Pekka Salonen, Thomas Adès, Susanna Mälkki, Sakari Oramo, James Conlon, Yuri Temirkanov, Paavo Berglund, Ulf Söderblom, Alan Gilbert ...
Yefim Bronfman, Olli Mustonen, András Schiff, Hélène Grimaud, Cristian Tetzlaff, Vadim Repin, Midori ...
Dmitri Hvorostovsky, Karita Mattila, Soile Isokoski, Matti Salminen, Jorma Silvasti, Topi Lehtipuu, Bo Skovhus, Lilli Paasikivi, Camilla Nylund ....